Peltokuvia tältä päivältä, ratsuna tällä kertaa suokkimamma Neito!
Kuten saatatte huomata, blogi on kuvapainotteinen. En tykkää itsekään luke postauksia ilman kuvia, joten miksi sellaisia kirjoittaisin? Kumminkin, nyt ei enää silmät pelitä kunnolla ja aivot huutaa lepoa, joten saatte tyytyä tämän päiväisiin kuviin.
|
KAIKKI POSTAUKSEN KUVAT (C) Fanni |
Neito oli aluksi pienen tauon jälkeen aikamoinen shokki, onhan se nyt iha erilainen kuin Toivo. Onneksi mamman tuttu ja turvallinen selkä ei kauaa tuntunut vieraalta ja saatiin ratsastukseen jotain tolkkua. Virtaa riitti ja heti, kun otin satulan pois mamma innostui ja veti laukassa koko ajan päätänsä alas yrittäen saada kuskia tippumaan.
|
TOSIAAN MEILLÄHÄN OLI ALUKSI KOULUPENKKI.. |
Kuvista saatte taas ihastella mun huonoa ryhtiä, käsiä ja jalkoja. Saattaa tarkkasilmäiset myös huomata, että mamma on saanut muutaman lisäkilon lomailujen ohella...
|
VAUHTIAHAN MEIDÄN LAUKASTA EI PUUTTUNUT |
|
FANNI YRITTI OLLA ARTSY |
Laukkojen jälkeen loppu ravailtiin ja käveltiin, jonka jälkeen lähdettiin talliin.
|
ETEEN JA KIRJAIMELLISESTI ALAS
|
Toivottavasti postauksessa oli edes jotain katselemisen arvoista! Nähdään taas ensi postauksessa.